Kaiholla muistelen "sen" koreaa kukoistuskautta ja onnellisia aikoja. Ohitse ovat ne ajat, kun "se" sai valtavasti huomiota ja suurta aitoa ihailua osakseen. Minne ikinä meninkin, "sitä" ylistettiin ja ihmeteltiin. Varsinkin, kun "sen" puki sopivan kireästi pehmeään samettiin, ei ihailevilta katseilta tai hurmioituneilta huokailuilta voinut välttyä. Kävelin aina niin ylpeänä "sen" kanssa ja hieman pyörittelinkin. En paljon, sillä sen arvolle kuului olla viehättävä mutta ei vulgääri. Pienenpieni keinutus vain ja: Mon Deau Quel Magnifique Popotin! Kerran eräänä varhaiskevään päivänä "se" pääsi uutisten loppukevennykseenkin. Oh those Happy Days! 

No, nyt on kukoistuskausi sitten ohi ja alkanut perkeleellinen treenaaminen, jotta se ei ihan tyystin luhistuisi. Jalkakyykkyjä jalkakyykkyjen perään. Loputtomasti. Iänkaikkisesti. Amen.

Ps. Tällä tytöllä ei ole aavistustakaan, että kaikki tuo kauneus on katoavaista: www.divertissonsnous.com/2011/11/17/laura-frison-ne-trouve-pas-de-jean-a-sa-taille/

(hähhähhää!)

Mulla on ollut luovattomuustauko. Kirjotus ei ole oikein sujunut, eikä mulla ole ollut minkäänlaista kirjoittamisintohimoa. No pieniä ajatuksenlentoja Facebookissa, siinä kaikki.

Lupasin eräälle rakkaalle henkilölle jatkaa kirjottamista. Siitä on jo kovasti aikaa. Annoin lupauksen ja nyt tuntuu, että lunastamisen aika on tullut. Sitä on tultu vaatimaan. Keskeneräiset kirjoitukseni näet hypähtelevät yksi toisensa jälkeen näkyviin, kuin jostain toisesta ulottuvuudesta. Niiden piti pysyä poissa, mutta sietä ne vain tunkevat läpi.

No eihän tässä mitään yliluonnollista tietenkään ole, mutta tämä henkilö, jolle lupauksen annoin voisi ihan hyvin sellaista tehdä jos se vain on mahdollista sieltä jostain minne siirrymme tästä maailmasta. Hän oli juuri sellainen. 

Lunastan siis lupaukseni ja jatkan kirjoittamista. Toivottavasti näet tämän *****!

Tässä välissä voisi pohdiskella syvällisiä. Mennä niinkin syvälle, kuin naisellisuuden äärirajoille. Elokuvateatterissa menee nyt elokuva teinikuningatar Marie Antoinettesta, joka oli kuuluisa ylellisistä elämäntavoistaan, huvittelunhalustaan ja tuhlaavaisuudestaan sekä myöskin naisellisuudestaan.

Naiseuteen on varmasti ainakin jossakin määrin kuulunut itsensä kaunistaminen. Eri aikakausina ja eri kulttureissa keinot ja tavat vain ovat erilaisia. Joissakin kulttuureissa ihannoidaan rintoja toisissa takapuolta ja kolmannessa pieniä siroja jalkoja jne. Naisellisuuden käsite on yhdistetty usein pehmeyteen ja sirouteen. Nainen on myös osannut käyttää naisellisuuttaan hyväkseen - naisellinen viehätysvoima voi olla vastustamaton yhdistelmä. Miesparkoja on kautta aikojen jujutettu milloin milläkin naisellisella keinolla.

Mutta mitä oikeastaan on naisellisuus? Mikä on naisellista? Onko se pitkät kiharat hiukset, kurvikas vartalo, pehmeys, äidillisyys, myötätuntoisuus, itsenäisyys, rinnat, ujous, trendikkyys, keimaileva, korkokengät, miehen vastakohta, suloisuus, kukkamekko, kohtalokas katse...vai mitä?

Täällä mä saunon melkein joka päivä. Sauna on tämän paikan sydän ja rakkain paikka mulle. Tuossa kuistilla tulee istuttua usein joko kirjan ääressä tai muuten vain luonnon ääniä kuunnellen. Tämän saunan alla on ollut se pääskyn pesä niin kauan kuin tämä saunakin.

Huom. tämän olen kirjoittanut pari vuotta sitten kesällä kesäkodissani. Ehkäpä laitan kuvat myöhemmin... 

Kolea sää on jähmettänyt inspiraationi. Olen ollut siksi hiljaa. Hipihiljaa. Työpaikalla se on tuntunut konkreettisesti, sillä viikonlopun jälkeen talo on aina kylmimmillään. Maanantaina palelin työpöytäni ääressä. Tärisin ja kalisuttelin hampaitani. Sooo Frozen. Työhuoneeni ilmastointi puhalsi huristen viileää ilmaa vilusta värisevään kroppaani. Työnteko oli täyttä tuskaa.

Ikkunasta näkyy vain harmaata taivasta. Pieni pilkahdus valosta puristuu pilvenreunoista ja paljastaa niiden pyöreät muodot. Mutta ne ovat raskaat ja vetiset, purskahtamaisillaan itkuun. Olen näkevinäni tuttuja muotoja pilvien pehmeissä kaarissa. 

Huom. jälkikirjoitus: tämä vuodatus on kirjoitettu joskus viime talvena...tai ainakin tosi kauan sitten.

Vedän uusien juoksusukkien päälle uudet juoksukengät ja sidon koiraremmin vyötärölle. Koira vetäisee mut liikkeelle ja juoksu alkaa heti pihasta. On vaikeuksia pysyä vetokoiran tahdissa, mutta olen oppinut jarruttelemaan ja nostelemaan jalkojani nopeaan tahtiin etten kompastu polulla.

Pienen metsäosuuden jälkeen alka pururata. Olen jo huomannut, että kroppani on alkanut nauttia juoksusta. Jalat vievät nopeammin ja kevyemmin. Vauhti on kiihtynyt. Silti juoksen vielä pienehkäöjä lenkkejä, ei lähelläkään mitään maratonimatkoja. Olen tyytyvänen itseeni ja siihen, että aloitin nämä juoksut.

Olen ollut viime päivinä kummallisen väsynyt. Olen kyllä herännyt aamuisin aikaisemmin, parantanut tapani siinäkin suhteessa. Mutta silti. Tänään on muutenkin sellainen päivä, jolloin usko rakoilee ja pelko yrittää ujuttaa itsensä tilalle. Ajatukset juoksevat liian nopeasti edelle, luulojen luokse tulevaisuuteen. Ensin tulee kyyneleet, sitten ääni. En voi pidätellä enää. Juoksen kuin riivattu. Jalat vievät eteenpäin kuin itsestään ja parun ääneen. Alkaa sataa. Ensin kevyesti, mutta voimistuen pikku hiljaa rankaksi ja kastelevaksi. Minua alkaa melkein naurattaa. Itketään sitten yhdessä ja kovaa. Oikeastaan tuntuu hyvältä juosta siinä rankkasateessa ja itkeä ääneen. Juoksen huomaamattani koko lenkin, jota olen tähän saakka pitänyt vielä liian pitkänä. Nyt se tuntuu sopivalta.

Näin viime yönä unta, että kiipesin melkein pystysuoraa alfalttimäkeä ylös. Se on juuri mitä tunnen nyt. Unessa pääsin ylös. Ylhäällä oli auttaja ojentamassa kättään. Otan nyt tässä rankkasateessa siitä kädestä kiinni ja tiedän, että nousen nytkin. Kyllä tämä tästä. Olen ennenkin nähnyt ihmeellisiä unia, joista olen saanut voimaa. Siksi uskon ihmeisiin. Sillä jokainen päivä on ihme. On vain pysyttävä tässä hetkessä.

Olen tuolitykkääjä. On kiva bongata erilaisia tuoleja ja istuimia eri aikakausilta ja eilaisista ympäristöistä. Mitä vanhempi tuoli, sen enemmän niillä on ollut istujia. Ja jokaisella istujalla oma tarinansa. Tuolit voisivat kertoa kiinnostavia juttuja istujistaan.

Kesäkodissani on erityisen rakkaat istuimet; sohva ja kaksi nojatuolia, jotka on valmistanut venäläinen puuseppä aikoinaan. Tuo kalusto on periytynyt minulle isäni lapsuudenkodista. Isovanhempani, joita en ole koskaan nähnyt, ovat istuneet tuon ryhmän äärellä. Olisikin tosi mainiota kuulla mitä kaluston istuimilla olisi kerrottavanaan heistä ja isäni perheestä. Tuo kalusto saa mielen herkistymään ja istun monesti siinä ihan hiljaa...

Design-tuoleja on hirveän paljon. Oen erityisesti ihastunut Jacobsenin seiska-tuoleihin. Ne maksavat n. 500 € kpl joten haaveeksi ovat jääneet. Kirppareilta niitä voisi kylläkin saada hieman edullisemmin.

Jacobsenin Seiska-sarjan tuoleilla voi istua vaikka NÄIN:

tai NÄIN:

Kankku, ahteri, hanuri, peffa, pakarat, takamus, perse, peppu, takapuoli...niin, rakkaalla pakaralla on monta nimeä. Takapuoli on insiproinut minua muutaman kerran matkoillani. Innostuin kuvaamaan patsaiden pakaroita melko vahingossa ja viattomasti. Jokainen näistä takapuolista on ehkä kuitenkin kuulunut jollekin elävälle mallille. Siksi ne ovat tavallaan enemmän kuin patsaspeppuja. Olkoon tämä ylistys ihmiskeholle, kuvanveistolle ja muodokkaille pakaroille. Lupaan näitä pepukkaita lisää, vaikka ette tahtoisikaan.

Ensimmäiset pakarat kuvasin Roomassa. Siellä niitä pakaroita riittikin ja  siellä pakaroiden kuvaaminen tuntui myös hyvin luonnolliselta jostakin syystä. Nämä pakarat ovat olleet varmaan urheilijan, sillä niissä on voimaa ja ulottuvuutta. Melko muhkeat.

Roomalainen herkkupeppu

Toista oli kuvata seuraavat pakarat Helsingin keskustassa. Kolmannen sepän peppu oli tähtäimessäni. Tämän korkealla olevan pepun kuvasin pokkarilla vaivihkaa ohimennen, hieman ujona, sillä Suomessa pakarat ovat yleensä piilossa ja jotenkin pyhemmät kuin italiaiset pakarat (hihhi). Nostin kameran nopeasti ilmaan, tähtäsin ja naks. Nopea vilkaisu ympärille. Näkikö kukaan. Sininen taivas ei paukahtanut eikä kukaan tuijottanut. huh.

Kolmannen sepän pakarat

Varsovan keskuspuistossa tähtäilin jo paljon rohkeampana istuvaa miespatsasta. Takaapäin tietty. En edes käväissyt patsaan etupuolella. Valtava patsastakamus istui siinä silmieni tasolla ja räpsin häpeilemättä kuvia joka suunnalta kuin lumottuna. Opas vei jo ryhmääni kaukana edessäpäin kunnes havahduin ja juoksin heidät kiinni.

Varsovan peppu

Venäläisen pepun kuvaaminen oli taas ujompaa ja vähällä epäonnistua. Kävelin Eremitaasissa tämän pepun ohi monta kertaa, sillä en kehdannut sihdata siinä takapuolen takana pitkää aikaa. Oli jotenkin sellainen tunne, että siellä ei sovi peppuja kuvata. Joka kerta kuva joko heilahti pahasti tai ihmisiä tuli eteen tai jotain muuta tapahtui, etten saanut haluamaani kuvaa. Näytti jo erittäin epätoivoiselta tämän takamuksen saanti kuvagalleriaani, mutta lopulta sain näpättyä kuvan kauempaa. Kuvan tarkkuus tosin heilahti takaseinään hämärässä taidegalleiassa, mutta toisaalta patsaan epätarkkuus miellyttää silmää ja on häveliäisyydessään omiaan herättämään intiimin tunnelman ja voisi jopa kuvitella, ettei kyseessä olekaan patsas.

Venäläinen peba

Ja vielä kahdet Pietarin pakarat ihan vaan tasa-arvon vuoksi.

Naiselliset pakarat

Mä olen aina tykännyt junista. Olen oikea juna-fani. Tykkään siitä kun junassa voi kävellä matkan aikana kaatumatta, syödä eväitä tukehtumatta tai kirjoittaa vaikka ruokalistaa. Tykkään siitä että meno on tasaista ja mutkatonta. Tulee mieleen mukavia junamuistoja, kun perheen kanssa matkustettiin junalla joka kesä maalle lomanviettoon, ennen kuin äiti ajoi ajokortin ja hankittiin kuparinvärinen Opel Kadett. Pasilan kohdalla piti jo kuulemma kaivaa eväät esiin, kun meillä kakaroilla oli jo hirmuinen nälkä. Näin äiti on kertonut ja silloin Pasila oli ihan samalla kohdalla kuin nytkin. Siihen aikaan saattoi tuo matka Helsingistä Pasilaan kestää kyllä kaemmin kuin nykyään. Mutta yhtä kaikki, junan puksutuksessa oli taikaa, joka herätti näköjään ruokahalun.

Junissa on myös ehdottomasti paljon mukavampaa kuin esim. dösissä. Dösissä matkustaminen on aina jotenkin niin levotonta. Dösäkuskeilla on varmaan yhteinen vimma ajaa kurvit täysillä niin, että matkustajat vain lentelevät takaosassa. Dösäkuskit rakastavat myös äkkijarrutuksia. Mitä hurjemmin matkustajien niskat naksahtelevat ja päät heiluvat jarrutuksessa, sen parempi. Lyövät varmaan päivittäin vetoa kuinka monta saivat pudotettua penkiltä tai kuinka monta penkinväliä mummot lensivät. Ajavat kerta kaikkiaan kuin raivopäiset apinat. Junakuskit sen sijaan ajavat aina  tasaisen rauhallisesti.

Eikä pidä unohtaa, että junista on tehty myös mukavia elokuvia: Keskiyön pikajuna, Idän pikajunan arvoitus, Suuri junaryöstö, Throw Momma from the Train jne.

Muttamutta. Tähän väliin on pakko lisätä eräs tärkeä tarkennus, ettei tule väärää kuvaa juna-fanituksestani. En todellakaan tykkää kaikista junista. Jotkut junat ovat jopa erittäinkin vastenmielisä. En esimerkiksi tykkää junista, jotka:

• kuljettavat aamiaismurot asemahalliin saakka
• räjähtävät kappaleiksi
• peruuttavat hotelliin

Tämmöisiä ikäviä junia on ollut viime aikoina liikkeellä. Viimeksi tänä aamuna tuollaisen hotelliin peruuttavan kurjan junan takia normaalisti puolen tunnin työmatkani venyi 2,5 tunniksi.  Pasilan tolpalla seistiin melkein tunti, kun sähköt katkesivat ja tuli muutenkin hirveä hässäkkä. Harmillista miten muutama mätäjuna voi pilata koko jalon junamaineen ja sekoittaa kokonaisen kaupungin junaliikenteen. Toivottavasti nuo kirotut kauhujunat kuolevat pian sukupuuttoon tai heikentyvät ilmaston lämpenemisen myötä toimintakyvyttömiksi. Flirt-junien sen sijaan toivon lisääntyvän ja täyttävän koko maailman. Flirtissä on junaa! 

Käväisin Pietarissa. Olin jo valmistautunut syömään blinejä joka päivä ja juomaan aitoa venäläistä tsajua Miten odotinkaan venäläistä viikonlppuani. Mutta voi Ei sieltä saanutkaan mitään venäläistä. Kaikki oli ihan samanlaista kuin täälläkin. No ehkä en mennyt tarpeeksi syrjäisille kaduille, että olisin löytänyt aidon venäläisen tapakulttuurin Tyydyttävä oli blinien sijaan lettuihin ja tsajuksi oli kelvattava ihan vaan Lipton.

Mutta Pietari oli kaunis ja suuri. Hyvä reissu. Tässä muutama kuva matkan varrelta: 

Aito venäläinen ori ravaa Pietarin kadulla ja ratsastaja puhuu tietenkin kännykkään

 
Upea on Eremitaasi

Hattuja venäläiseen tyyliin

Kuin menneestä maailmasta

Eremistaasin sisääntulo on juhlava

Kaunis kuin patsas

Piispan matkasetti :D

"чай"

Valitettavasti kuvat ovat hävinneet blogistani poissaollessani. Jääkarhu on tallustellut pois ja mansikat on syöty...yritän saada jotain kuvaa tänne, että olisi kotoisampaa.  Kumma juttu, kun kuvat häviävät noin vain räps. höh

Jälkikirjoitus: Sain tuollaisia sydämiä näkyviin. Ne ovat aika tummia, mutta minusta oikein kauniita. Taidan pitää niitä nyt vähän aikaa blogissani. Kunnes kyllästyn...

Kävin katsomassa henkeäsalpaavat Picassot Ateneumissa ja Suosalon hätkähdyttävän Mielipuolen tilityksen Aleksanterin teatterissa. Molemmissa kokemuksissa on yhteistä se, että voin sanoa: "Oi Uudestaan!" En saanut siis kerralla tarpeekseni vaan haluaisin päästä uudestaan kokemaan nuo taide-elämykset. Niissä molemmissa oli jokin paholaismainen vaikutus, joka ei jätä nyt rauhaan pääparkaani.

Kolmas ihanuus on vielä kokonaan kokematta, mutta lähestyy jo huimaa vauhtia; perjantaina viikon kuluttua astun nimittäin Pietarin junaan. Pietarissa menen tsajulle. Käyn myös Eremitaasissa ja oopperassa. Tuliaisiksi haluan ostaa tsaikkalasin, jossa on hopeinen kädenpidike. Teepannujakin katselen.

Gogolin sanoin voisin kuvata tunnelmiani tällä hetkellä: "maailmalle näkymättöminä kyyneleinä näkyväisen naurun alta".

Lähdin etsimään. Myrskyä.
Tosissani matkaan lähdin.
Halusin pauhata hetken,

kanssa tuulimyrskyn.

Kuljin ja haistelin.
Katselin tuulen teitä,
etsiskelin merkkejä,

Ian Brown röyhkeän söpö The King Monkey suoraan Manchesterista. Tässä Brownin uusimman albumin My Way:ltä hieno biisi Stellyfy. Nauttikaa.

Kekkeröintiaika lähestyy. Pikkujoulujuhlia on tiedossa meikäläiselle parissakin paikassa. Olen myös ilmoittautunut pariin mielenkiintoiseen konserttiin, muutamaan teatteriin ja yhteen oopperaan. Loppuvuoden kalenteri on aikas täynnä nyt.

Pikkujoulut voi jättää väliin, mutta Ryhmis goes acoustic-ilta on Must. Olisin hirveästi halunnut nähdä ja kuulla Pauli Hanhiniemen esityksen, mutta se myytiin loppuun ennätysajassa. On tyydyttävä Iiro Rantalan ja Heikki Salon yhteiskeikkaan. Se on varmasti melkein yhtä antoisa. Hanhiniemi olisi vaan ollut niiiiiiiiiin kiva nähdä livenä. Kaikkea vaan ei saa vaikka kuinka haluaisi. 

Toinen musiikkikeikka on parhaimmassa klubissa eli Tavastialla. Siellä irroittelee  neljä suomirokkaria: Kauko Röyhkä, Jarkko Martikainen, Samae Koskinen ja Matti Johannes Koivu . Aika päheetä. Tämän päivän Metrossa oli muuten juttua Jarkko Martikaisesta. "Hyvää elämää" toivottelee hän aina keikoillaan kaikille kuulijoilleen. Kiitos samoin Jarkko!

Syksyn Teatterianti on seuraavanlainen. Ensin rynnistän Ryhmikseen. Siellä esitetään "Harmonia", joka on jatkoa näytelmille "Paniikki" ja "Kaaos". En ole nähnyt noita aikaisempia juttuja, mutta kaipa tämä kolmas osa aukeaa ilman niitäkin. Näytelmän teemana on elämä, pelot, tunteet, ystävyys ja rakkaus. Aika peruskamaa siis, mutta niin. Odotan innolla SITÄ elämänohjetta, miten tämä hiton elämä pitäisi elää. Antaisiko näytelmä vastauksen siihen mietin ma.

No jos en saa harmonisen elämän helmasta kiinni, niin ehkä seuraava näytelmä avaa uusia ovia johonkin aivan muuhun. "Mielipuolen päiväkirjassa" päästään varmaan hyvinkin mielenkiintoisiin sfääreihin. Siitä kertoo Martti Suosalo ihan monologisesti ja uskon, että Suosalo on aika uskottava mielipuoli. hmm mielipuolinen elämä houkuttaisi kyllä. Ehkä saan ohjeita.

Mutta kenties sittenkin kolmas näytelmä "Nainen ja anjovis" toden sanoo ja pahanmakuisesta anjoviksesta (yäk) saan vastauksen kaikkeen: "Letkusuulakkeen aika" tai "Mää ostin kumiankan" kuulostavat ihan mun jutuilta. Samperi jos anjoviksesta aukeiskin onni! 

Hurjaksi kulttuurisyksyn lopuksi on vielä oopperaa. Surullisen kaunis tarina vedenneidosta nimeltä "Rusalka". Tuo kaunis kalanpyrstöinen nainen kaihoaa lammesta maan päälle, mutta huonostihan siinä käy. Oopperassa käy aina huonosti vähintään yhdelle tyypille. Kävin katsomassa äskettäin Rigoletton ja siinäkin kävi huonosti naiselle nimeltä Gilda. Meni rakastumaan pahimman laatuiseen naistenmieheen ja tietäähän sen miten siinä käy.

Oopperassa loppu tulee hitaasti, mutta suloisesti laulaen.


Yksi lempibiisejäni on tämä Rauli Bäddingin "Kauas pilvet karkaavat". Tekisi mieli sanoa lyriikan mukaisesti: "Niin minäkin."

ps. tjaa pitäisköhän vaihtaa syksyisempi sivupohja

Löysin jo kauan sitten mielenkiintoisen meemin, jonka nyt vasta julkistan. Pitää esitellä 10 idolia. Jätän mainitsematta ilmeisimmät idolini: Frank Sinatran, Elviksen ja Johnny Cashin, sillä heistä olen kirjoittanut jo aiemmin ja tulen vielä kirjoittamaan. Varmasti.

En nyt tiedä ovatko nämä valitut minulle varsinaisia jumalankuvia, mutta heistä jokainen innoittaa ja sykähdyttää minua jollakin tavalla. He ovat jättäneet jäljen sydämeeni. Nämä valitut idolini eivät ole myöskään missään erityisessä järjestyksessä. Yritin valita idolini tasapuolisesti molempien sukupuolten edustajista. Oli hirveän vaikeaa valita maailman kaikista hienoista ihmisistä vain 10!

1. Virginia Woolf (s. 25.1.1882 - k. 28.3.1941); Kirjailija, kirjallisuuskriitikko, journalisti, feministi

Herkkä elämänvirrassa ajelehtiva Virginia koki elämänsä aikana monia hermoromahduksia, piti naisten puolia ja kirjoitti ahkerasti. Woolf kirjoitti modernistisia romaaneja. Hän kehitti uuden kirjoittamistyylin, joka perustui tajunnanvirtatekniikkaan; kirjailija eläytyy roolihahmojensa sisäiseen maailmaan, ihmismielen aistihavaintojen, ajatusten, tunteiden ja muistojen jatkuvaa virtaan...

Virginia Woolfin yksi tunnetuimmista teoksista on Mrs. Dalloway, joka kertoo yläluokkaisen kotirouvan Clarissa Dallowayn juhlajärjestelyistä yhden päivän aikana. Big Benin lyödessä taustalla, päivään sisältyy koko elämä. Romaanista on tehty elokuva Tunnit, joka aiheutti Angelalle tajuttoman mentaalisen yksilöorgasmin. 

"Hän ei enää sanoisi kenellekään ihmiselle, että tämä oli sitä tai tätä", Woolf kirjoittaa rouva Dallowaysta. "Hänestä oli aina tuntunut siltä että oli hyvin, hyvin vaarallista elää vaikkapa vain yksi päivä."

2. Tauno Palo (s. 25.10.1908 - k. 24.4.1982); Näyttelijä, laulaja, skorpioni

Miehekkäin ja lahjakkain suomalainen näyttelijä ikinä. Esko Salminen yltää melkein samaan, mutta Tauno Suuri on ehdottomasti paras. Tauno Palossa olisi ollut ainesta kansanväliseksi tähdeksi, sillä hänessä oli kykyä ja karismaa. Hänestä olisi voinut tulla maailmankuulu tähti jos olisi elänyt esim. nykyaikana. Hän on komeampi kuin Gary Grant ja päihittää kevyesti monet nykypäivän starat. Näyttelijä Marja Korhosen sanoin: " Kun Tauno Palo astui näyttämölle, olisi kuin valot olisi sytytetty."

3. Jane Campion (s. 30.4.1954); Elokuvaohjaaja

Campion tutkii taidokkaasti ihmismielen pimeitä puolia ja erityisen viiltävästi naisen seksuaalisuuteen liittyviä ristiriitoja. Campionin oudon ihastuttava tyyli puhuttaa ja kiehtoo minua, sillä hän käsittelee ymmärrettävästi syviä ja arkaluonteisia teemoja kuten monimutkaisia vuorovaikutussuhteita, puhumattomuutta, rakkaudenkaipuuta, sisarkateutta, seksuaalista julmuutta, synkkää kiihkoa, hulluutta ja intohimoa.

Campionin elokuvat ovat visuaalisen tyylikkäitä. Hänen tunnetuin elokuva on vuonna 1993 valmistunut Piano (The Piano). Elokuva sai Kultaisen palmun Cannesissa, kolme Oscaria ja lukemattoman joukon muita palkintoja. Tämä elokuva kolahti niin kovaa meikäläiseen, että kävelin leffasta ulos totaalisen typertyneenä ja olin vähän aikaa ihan sekaisin. Se oli sellainen visuaalisen tyylikäs orgasmi.

4. Ernest Hemingway (s. 21.7.1899 - k. 2.7.1961); Kirjailija, sotakirjeenvaihtaja, metsästäjä, syvänmeren kalastaja, hurmuri

Papa Hemingwayn kirjat ovat omanlaisia tajunnanvirta-kirjoituksia nekin. Kirjojen yksinkertainen, niukka kerronta antaa tilaa mielikuville ja virvoittaa lukijan mielikuvituksen. Hemingway on dialogi- ja miljöö-kuvauksen mestari. Hemingway on itse sanonut, että hänellä oli vain yksi tapa kertoa asioita: sanoa niistä koko totuus mitään salaamatta, kertoa ne lukijalle juuri sellaisina kuin ne tapahtuivat, yhtä hyvin haltioitumiset ja surut kuin katumukset ja säätilat, ja jos onni oli myötä, lukija löysi tiensä asian ytimeen.

Kirjassaan ´Papa Hemingway´ A.E Hotchner kertoo: "Hemingwayllä oli ilkikurinen mieliteko punoa mielikuvituksessaan mitä ihmeellisimpiä tempauksia, jotka hän sitten kertoi muka tosina."

Kun Hemingwayltä kysyttiin kirjoittaako hän itsestään teoksissaan hän vastasi: "Tunteeko kirjailija ketään muuta kuin itsensä?"

"Joidenkin asioiden oppiminen käy hitaasti, ja meidän täytyy maksaa siitä raskaasti ajalla, ainoalla omaisuudellamme. Ne ovat niitä kaikkein yksinkertaisimpia asioita, ja koska kokonainen ihmisikä kuluu niiden oppimiseen, tämä vähä, minkä elämältä saamme, on kallista, ja se on ainoa perintö, joka meiltä jää." Ernest Hemingway

5. Dorothy Parker (s. 22.8.1893 k. 7.6.1967); Kirjailija, runoilija, kriitikko, nokkela witsailija, yksi kuuluisan Pyöreän pöydän jäsenistä

Dorothy Parkerin nokkela riimittely on riemastuttavaa:

Résumé

Razors pain you;
Rivers are damp;
Acids stain you;
And drugs cause cramp.
Guns aren't lawful;
Nooses give;
Gas smells awful;
You might as well live.

tai

I like to have a martini,
Two at the very most.
After three I'm under the table,
After four I'm under my host!

Dorothy Parkerista on tehty mainio elokuva Mrs. Parker and the Vicious Circle. Melkoinen sisäpiiri totta tosiaan. Elokuvan suomentaminen aiheutti kääntäjä Kaarina ´Suomen rouva Emmerdale´ Suvannollekin kovasti päänvaivaa.

6. Velipuolikuu alias Pirkka-Pekka Petelius; Näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, tuottaja, viihdyttäjä, bongari (s. 31.5.1953)

Kun Velipuolikuu aikoinaan pyörähti käyntiin telkkarissa, rakastuin välittömästi PPP:hen aivan tolkuttomasti. Armas Elaine-biisi soi suloisesti päässäni (vieläkin se sykähdyttää) ja Pirkka-Pekan liehuvat pellavaiset hiukset hurmasivat totaalisesti. Voi miten jollakin voi olla veikeä naama! Pirkka-Pekka on myös intohimoinen lintubongari ja todellinen monitaituri. Tuo Pirkka-Pekan viihdyttäjän imago on niin syvällä, että häntä on hirveän vaikea ottaa tosissaan esimerkiksi asiaohjelmissa. Koko ajan on sellainen tunne, että kohta Pirkka-Pekka sanoo jotain hauskaa tai vääntää naamaansa hassusti tai tekee jotain ihan älytöntä silmät vilkkuen.

7. Jane Austen (s. 16.12.1775 - k. 18.7.1817);

Järki ja tunteet (sense and sensibility) sekä Ylpeys ja ennakkoluulo ovat varmaankin Jane Austenin tunnetuimmat teokset.

8. Jacques Cousteau

9. Sitten siirryn fiktiiviseen orgasmiini. Scarlet O´Hara; pippurinen, pikkuisen omahyväinen, mutta intohimoinen ja särmikäs nainen. Tuulen viemää elokuvan sankaritarittaressa on paljon minua, niin hyvässä kuin pahassakin. Siksi valitsin hänet.

10. Michelangelo; jos ihminen osaa luoda jotain niin jumallallista kuin tämä herra...

Tänään mun piti tehdä vaikka sun mitä h y ö d y l l i s t ä . Ja katin kontit. Jumiuduin päätteelle kuuntelemaan, lukemaan ja katselemaan Charles Bukowskia. 

Yksi runo sitten iski kuin miekka reiteen: 


Bluebird

Voi itketys kuinka kaunis ja koskettava!

a smile to remember

we had goldfish and they circled around and around
in the bowl on the table near the heavy drapes
covering the picture window and
my mother, always smiling, wanting us all
to be happy, told me, "be happy Henry!"
and she was right: it's better to be happy if you can

but my father continued to beat her and me several times a week  while
raging inside his 6-foot-two frame because he couldn't
understand what was attacking him from within.

my mother, poor fish,
wanting to be happy, beaten two or three times a
week, telling me to be happy: "Henry, smile!
why don't you ever smile?"

and then she would smile, to show me how, and it was the
saddest smile I ever saw

one day the goldfish died, all five of them,
they floated on the water, on their sides, their
eyes still open,
and when my father got home he threw them to the cat
there on the kitchen floor and we watched as my mother
smiled

-Charles Bukowski

---

...että kun jokin loppuu, siitä tulee elintärkeä! No muutamia esimerkkejä:

• paperia ei löydy talosta ja vessapaperikin loppu: nenä vuotaa koko ajan kuin seula. Ja nuha ilmestyi kuin tyhjästä heti, kun paperi loppui!
• vesi loppuu kaivosta (viime kesänä yleinen vaiva): pirullinen jano koko ajan, joka sammuu VAIN vedellä
• kännykkä jää kotiin: ilmaantuu 1000 huipputärkeää asiaa, jotka voi hoitaa vain kännykällä tai odotat huipputärkeää puhelua juuri silloin
• matkalippu jää toisen takin taskuun: tarkasta tulee, edellinen tarkastus on tullut kohdalle ainakin vuosi sitten 
• kynääkään ei löydy koko talosta tai kaikki lyijärit ovat niin tylsiä, ettei niistä saa mitään jälkeä tai kuuliksista ei tule jälkeäkään paperiin (joka menee vielä rikki kun yrittää saada kuulista toimimaan). Ja juuri silloin paukahtaa taas miljoona asiaa, jotka pitäisi kirjoittaa KYNÄLLÄ paperille. Mitä niille kynille oikein tapahtuu?!

Joskus ihminen joutuu tiukkaan paikkaan ja sillä heikoimmalla hetkellä voisi luvata vaikka mitä. Ja sitten sitä lupailee vaikka mitä että tilanne helpottuisi. Minäkin jouduin tiukkaan tilanteeseen. Nyt en ihan tarkkaan tiedä teinkö diilin Jumalan vai itse Pirun kanssa. Tiedossa on sitten joko pirun hauska elämä ja sen jälkeen täyttä helvettiä tai sitten päinvastoin...nähtäväksi jää kumpaa on tulossa. Tavallaan aika jännää.

Juhannus. Tämän juhannuksen vietän kotona enkä landella niin kuin yleensä. Tunnelmaan sopii siis vaikka tämmöinen toivotus:

Kävin kulmakaupassa ja laitatin samalla kesävarpit. Aika ihanaa on tuo jalkahoito. Rentouttavaa ja ylellistä.